MOT-ohjelman paljastamasta pitkäaikaisesta pahoinpitelystä sekä perus- ja ihmisoikeuksien rikkomisesta

Maanantaina YLE:n MOT-ohjelmassa esitetty autistisen nuoren pahoinpitely ja pitkään jatkunut kaltoin kohtelu on herättänyt laajaa julkista keskustelua. Yritän avata hieman niitä muutoksia, joita 2000-luvulla kaikkiin sosiaalipalveluihin, myös vammaispalveluihin on tuotu markkinamekanismia käyttäen.

Markkinamekanismin keskeiset periaatteet ovat yritysten helppo pääsy markkinoille ja nopea poistuminen sieltä. Markkinamekanismiin kuuluvat myös yrityskaupat ja niistä seuraava keskittyminen. Erityisesti ikäihmisten ja muiden erityisryhmien asumispalveluissa tämä on tarkoittanut sitä, että kunnat kilpailuttivat ensi vaiheessa palveluita, jotka suuret, kansainväliset pääomasijoittajataustaiset yhtiöt voittivat halvoilla hinnoilla. Niillä oli varaa tehdä tappioita pitkäänkin. Ne pakottivat muut toimijat näihin antamiinsa hintoihin. Tämä mekanismi paljastui vuoden 2019 hoivakriisissä, kun mm. ”joku” tai ”Jaska Jokunen” olivat työvuorolistoilla muka työtä tekemässä. Samaan aikaan nämä isot kiersivät ympäri Suomea ostamassa pieniä yrityksiä tai yhdistyksiä ja säätiöitä. Nyt näitä hoivamarkkinoita hallitsevat muutamat isot toimijat. Ne ovat tällä hetkellä kalleimpia hinnoiltaan, varsinkin vanhuspalveluissa. Ja ne hallitsevat kalleimpia ympärivuorokautisia, tehostetun asumispalvelun palveluita.

Kunnat ovat käyttäneet tätä hintakilpailua ja kilpailuttamista yhden tai kahden budjettivuoden haasteiden ratkaisemiseen halpuuttamalla. Se on heikentänyt vastuullista palveluiden järjestämistä, palveluita tarvitsevien ihmisten ja kolmannen sektorin toimijoiden asemaa merkittävällä tavalla.

Markkinamekanismin käyttöä perustellaan juhlapuheissa mm. ”julkisen sektorin kirittämisellä” ja ”tehokkuusinnovaatioilla”. Käytännössä tästä seurannut toistuvia kilpailutuksia, joiden seurauksena palveluntuottajat ovat vaihtuneet. Henkilökustannukset ovat näissä palveluissa noin 70-90 %. Käytännössä markkinamekanismi ja kilpailuttaminen liittyvät henkilökunnasta aiheutuviin kustannuksiin, yksikössä tarvittavaan henkilöstöresurssiin ja henkilökunnan palkkaukseen sekä työsuhteen ehtoihin. Meillä ei ole Suomessa minkäänlaista näyttöä siitä, että näillä jatkuvilla vaihdoksilla saataisiin aikaa kestävämpää, vastuullisempaa, laadukkaampaa palvelua. Eikä myöskään ole näyttöä pitkäaikaisista myönteisistä kustannusvaikutuksista. Mutta palvelujen piirissä olevien ihmisten elämään niillä on ollut suuria, kielteisiä vaikutuksia.

Elinkeinoelämän ja poliittisen oikeiston piirissä on nostettu esille myös sellaisia mekanismeja, joissa yritykset voisivat haastaa olemassa olevat toimijat asumispalveluissa. Yritys voisivat luvata laadukkaampaa tai tehokkaampaa tai halvempaa menettelyä kuin palvelua nyt tuottava organisaatio tai työyhteisö. Onkohan kukaan tervejärkinen ihminen ajatellut mitä tällainen merkitsee palveluja tarvitsevien näkökulmasta. Olin kymmenisen vuotta sitten Ruotsissa tutustumassa yhteen tällaiseen yksikköön, jossa asui kehitysvammaisia tai muuten erityistä tukea tarvitsevia ihmisiä. Siellä asui reilu kymmenen ihmistä ja he olivat toimineet nykyisen henkilökunnan kanssa pitkään. Heidän yksikkönsä oli haastettu erään yrityksen toimesta. Kaikin tavoin oli aistittavissa, että henkilökunta pelkäsi tätä haastamista ja oli varpaillansa. Kuinka paljon asukkaat tiesivät tästä haastamisesta ja kuinka se vaikutti heihin, jäi avautumatta. Joka tapauksessa henkilökunnan pelko ja varpaillaan oleminen vaikutti asukkaisiin. Minusta tällaiset menettelyt ovat erittäin lähellä vanhoja vaivaishoidon perinteitä eikä niille saisi antaa sijaa vastuullisessa ja kestävässä palvelujen järjestämisessä ja tuottamisessa.

Maanantai-iltana YLE:n uutisten lukija kysyi Valviran ylijohtajalta, että onko näissä palveluissa kysymys hoivan laadusta ja turvallisuudesta vai bisneksestä ? Järjestämistä on ohjannut bulkkiajattelu ja halpuuttaminen. Yritysrakenteessa markkinamekanismi ja keskittyminen sekä hoivassa bisnes. Jokainen asioita tunteva tietää sen. Sosiaalisessa mediassa joku näytti tietävän, että Mehiläisen toimitusjohtaja oli 15 miljoonan euron pääomatulot. Kehitysvammaisten ja erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden vanhemmat ja läheiset, monet alan työntekijät tietävät, että YLE:n jutussa kerrottujen asumispalveluissa asuvien ihmisten kohdalla kysymys on ennen kaikkea ihmisarvoisen elämän ja toimintakyvyn ylläpitämisestä. Sosiaalisista suhteista näissä puitteissa. Kaiken resurssin tulisi suuntautua näiden ylläpitämiseen.

Kun näkökulma ja fokus siirtyvät voiton tuottamiseen ja osinkojen maksamiseen, on minun kokemukseni mukaan hyvin vaikeata mahduttaa niitä samaan kuvaan laadukkaan hoivan kanssa. Ja samalla yritetään tilaajan toimesta halpuuttaa ja luoda markkinoita. Vaikka tosiasiassa palveluilla on vain yksi maksaja. Vielä vuoden 2022 loppuun asti kunta tai kuntayhtymä. Niitä on noin 300 tällä hetkellä. Sen jälkeen 22 sotealuetta.

Selvitin vuoden 2019 hoivakriisin velloessa isojen, kansainvälisten pääomasijoittajien yritysten hallitusten kokoonpanoja. Rahoituksen ammattilaisia, tuotantotalouden diplomi-insinöörejä, juristeja muun muassa istui tekemässä päätöksiä yhteiskuntamme köyhimpien ja erityisryhmiin kuuluvien henkilöiden hoidosta. En ole tarkastanut onko tilanne tästä muuttunut. Sisäisten yhtiölainojen korkoina verovaroja siirtyy myös kansantaloutemme ulkopuolelle.

Perusoikeudet ja ihmisoikeudet palvelujen vastuullisen järjestämisen lähtökohdaksi

Tehtyjen tutkimusten mukaan kehitysvammaisten henkilöiden asumispalveluissa palvelun laadun ratkaisee vuorovaikutukseen, kommunikaatioon ja yhteistyöhön kykenevä henkilökunta, jonka työtä johtaminen ja esihenkilötyö palvelevat. Kilpailuttaminen on merkinnyt tällaisen henkilökunnan työn tekemisen edellytysten rikkomista, johtanut hoiva-alan arvostuksen laskuun ja sitä kautta vaikuttanut henkilökunnan pysyvyyteen ja saatavuuteen. Nämä samat tekijät ovat vaikuttaneet myös ikäihmisten, lastensuojelun ja mielenterveyskuntoutujien sekä päihdekuntoutujien palveluissa. Samanlaisin seurauksin.

Pitkäkestoisten, usein elämänmittaisten hoivapalveluiden kilpailuttaminen on kestämätön tapa järjestää sosiaalipalveluita. Ne eivät perustu kansalaisten kartoitettuihin tarpeisiin eikä niiden yhteydessä kuulu kansalaisten, palveluiden käyttäjien ääni. Tarvitsemme parempia järjestämisen tapoja, jotka turvaavat jatkuvuuden ja vastuullisuuden. Vammaispalveluissa, mutta usein myös muissa sosiaalipalveluissa pitkäkestoinen jatkuvuus on keskeisintä ja välttämättömintä.

Suomi liittyi vuonna 1989 Euroopan Neuvoston jäseneksi ja ratifioi vuonna 1990 Euroopan Ihmisoikeussopimuksen. Siitä alkoi suomalaisen perusoikeusjärjestelmän uudistamistyö. Se huipentui silloiseen yhtenä perustuslakina voimassa olleen hallitusmuodon II lukuun kirjatuista perusoikeuksista. Ne muodostavat kokonaisuuden, josta oikeustieteellisessä kirjallisuudessa puhutaan perusoikeusjärjestelmänä. Tämä perusoikeuksien luku siirrettiin sellaisenaan 1.3.2000 voimaan tulleeseen, uuteen perustuslakiin.

Vammaisten henkilöiden ihmisoikeuksia jäsentämään laadittiin YK:n puitteissa YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva yleissopimus. Suomi ratifioi sen vuonna 2016, jonka jälkeen tämä ihmisoikeussopimus täydentää Euroopan ihmisoikeussopimusta keskeisenä ihmisoikeuksien noudattamista velvoittavana oikeuslähteenä. Perustuslakimme perusoikeusjärjestelmä ja ihmisoikeussopimukset luovat keskeisen perustan kestävälle palvelujen järjestämiselle.

YK:n vammaisten henkilöiden yleissopimuksen solmimista edelsi Suomessa mittava lainsäädäntötyö, jossa voimassa olleeseen kehitysvammalakiin säädettiin säännökset tahdonvastaisista rajoittamistoimista ja niiden edellytyksistä. Eduskunnan perustuslakivaliokunta käsitteli huolella näitä lakimuutoksia perusoikeuksien ja Suomea sitovien ihmisoikeussopimusten näkökulmasta. Kuullen merkittävän määrän asiantuntijoita oman lausuntonsa pohjaksi. Nämä lainkohdat ovat olleet kaikkien toimijoiden tiedossa ja ne velvoittavat yksittäisistä työntekijöistä organisaation ja myös yrityksen johtoa aina hallitukseen asti. Perustuslakivaliokunta edellytti useita muutoksia hallituksen esitykseen, jotta ne voitiin hyväksyä.

Perustuslakivaliokunta korost, eittä lakiin ei tule sisällyttää rajoitustoimenpiteitä ikään kuin varmuuden vuoksi, vaan on tarkoin harkittava, voivatko ne jossain tapauksissa olla välttämättömiä. Yhtä lailla tärkeää oli sisällyttää säädettäväksi ehdotettaviin rajoitustoimenpiteisiin täsmälliset ja rajoitustoimenpiteiden käyttöä voimakkaasti rajaavat erityiset edellytykset. Säännösperusteisesti piti myös varmistua siitä, ettei rajoitustoimenpiteitä saa käyttää henkilökunnan vähäisyyden tai muiden vastaavien taloudellisten ja toiminnallisten edellytysten puuttumisen vuoksi.

Perustuslakivaliokunnan mielestä oli tärkeää ymmärtää, että rajoitustoimenpiteistä säätäminen ei merkitse avointa toimivaltaluetteloa rajoitustoimenpiteiden käyttämiselle. Keskeistä oli myös — kuten esityksen perusteluissakin korostetaan —, että rajoitustoimenpiteeseen ei koskaan saa turvautua kurinpidollisessa tai kasvatuksellisessa tarkoituksessa taikka rangaistuksena.

Näin jälkeenpäin voi perustellusti kysyä olisiko pitänyt laajemmin ja tarkemmin pohtia millaisin edellytyksin näitä palveluja tuotetaan. Kun kilpailutetaan, keskiössä ovat kunnat ja kuntayhtymät palvelujen järjestäjinä ja palveluntuottajat. Palveluntuottajia pitää hankintalain mukaan kohdella avoimesti ja tasapuolisesti. Apua ja tukea elämässään tarvitseva henkilö ei saa tietoonsa hankintapäätöksiä eikä niihin liittyviä valitusosoituksia eikä oikeusturvakeinoja.